KIRJE VOL 2

Vuosi vaihtuu pian ja odotan sitä yksin

 

Kiitollisena ohikulkumatkallasi jättämästäsi jäljestä minuun. 

Näytit minulle uuden näkökulman, suuren yhteyden, jota en tiennyt ihmisten välillä olevankaan. Äänesi, kasvosi, Energiamme  voimakkuus…. jopa unessa sain sinuun yhteyden.

Ihastumisesi teki hyvää yksinäiseksi tulleelle naiseudelleni, kaipuu tuli elämääni ja täyttymys, jollaista en ollut osannut odottaa. Kaiholla mietin, miksi annettiin näin lyhyt aika kokea tämä?

Samalla sain käsitellä pelkojani… menneitä kokemuksiani ja antaa itselleni taas kerran anteeksi ne liian suuret odotukset itseni suhteen ja samalla käsitellä tekemäni suuret suunnitelmat ja rakennelmat, joiden sortumisesta toipumisen viimeisiä etappeja tässä olen nyt käynyt. 

Suurten suunnitelmien aiheuttamat pettymykset ovat kuin omaa voimaani nakertava ego, jonka kanssa en koskaan pääse voitolle tai olla vain onnellinen. 

Se on ohi … Lupaan sen itselleni ja samalla lupaan aina, aina etsiä tien omaan voimaani takaisin, Rakkaus asuu siellä ja lohduttaa, nostaa ja kantaa luottaen siihen, mitä minulle tapahtuu on tarpeen suuressa suunnitelmassa.

 

 Kiitos siis sinulle, mies… enkeli tai kuka lienetkin, joka tässä ajassa kävi luonani antamassa avaimet uuteen aikakauteen ja auttoi minua painamaan oven takanani kiinni -  ottaen avaimet mukaasi, ettei minun enää tarvitse edes miettiä oven aukaisemista tai kurkistamasta sen taakse. Kiitos

 Itken, suren ja  ahdistus kurkistaa olkapäälläni, yrittäen tarttua sydämeeni... Sinne sillä ei ole pysyvää paikkaa: vain ohituskaista, joka tuo tuulahduksen tunteistani ja saa minut muistamaan, ettei ole Rakkautta ilman surua, pelkoa... sillä ei ole Valoakaan ilman varjoja. Koko kirjo on tarpeen tällä tiellä ja kun opin elämään hetkessä ja pysymään omassa sisäisessä voimassani - Rakkaudessa - se helpottaa kerta kerralta ja kiitollisuus ja hyväksyntä auttaa taas minut eteenpäin.. 

Jotain parempaa odottaa minua edelleen, niin kaiken jälkeen uskon 💖

Hyvää tulevaa vuotta 2021 jokaiselle sisimmässään rauhaa ja rakkautta kaipaavalle 

 

Kirjeitä Peililleni <3

 

 

Tämä kirjeiden idea syntyi yöllä porttipäivän kaukohoidon jälkeisessä leijunnassa…

Jotenkin minun täytyy saada purkaa omaa oloani ulos, vaikken saisi siihen mitään vastakaikua mistään. 

Luotan, että joku kuulee ajatukseni, tuntee tunteeni, sillä enhän ole koskaan yksin ja pyydänkin oppaitani, suojelijoiltani ja laumaani/sielunperheeseeni kuuluvia kuljettamaan nämä tulevat viestini hänelle, jota kaipaan syvästi jakamaan niin hänen kuin minunkin kasvua ja muuttumista Rakkaudessa.

   

 minun voimatauluni, jonka on maalannut Marianne Lukkarinen

Tuen tarve on käsin kosketeltavissa, sillä yksin olo ja peilin puuttuminen aiheuttavat sen, että joudun oman pääni sisällä työstämään asiat ilman kehittävää keskustelua tai olkapäätä, johon itkeä ja kumppania, jonka kanssa yhdessä nauraa, kun asiat selviävät tai menevät päin  seiniä... itselleni

 

Kaipuu on suuri. Luottamusta tarvitaan, sillä peili ei vastaa minulle mitään, on kuin olisi musta verho välissämme. Jostain syystä kuitenkin luotan, että tälläkin vaiheella on tarkoituksensa meille molemmille. Kummallakin on kai aika käydä läpi jotain, jossa kommunikointi on poissuljettu vaihtoehto ja jää vain yksin etenemisen vaihtoehto.

 

Toivon, että polkumme kohtaavat tämänkin jälkeen, kun kumpikin on saanut työstää ja kohdata omia pelkojaan, mörköjään ja katsoa niitä kohti rakastaen. Niillähän on aina viesti omasta voimasta, kun rohkeasti katson, mitä minulle tarjoillaan, saan selville käsittelemättömät asiat menneisyydestäni.

Rakkaus, myötätunto ja luottamus auttavat valaisemaan ne varjot, jotka kertovat minun hyvinvointini tarpeesta, sisimmässäni olevasta voimasta, joka haluaa tulla valoon ja sulattaa, pehmentää tai muovailla varjon osaksi valoa, sillä ne kuuluvat yhteen. Kun sen olen jaksanut, osannut ja rohjennut tehdä.

Pääsen sisäiseen rauhaan takaisin ja elämä on tässä ja nyt: 

Kaikki on hyvin ja Rakkaus on kaikki <3

 

 

Loppu vai  Uuden alku?

 

 

Olen tämän vuoden aikana käynyt syvemmällä itsessäni  kuin koskaan ja kuitenkin se on ollut myöskin yhtäkkiä helpompaa ja kevyempää kohdata omat pimeät puolet ja nousta Rakkautta kohti. Uuden synnytys on tuskaa, senhän tiedän äitinä ja kätilönä. Mitä "valmistautuneempi" olen tulevaan kipuun, sitä helpommin sen kestän luonnostaan ja osaan välissä rentoutua ja odottaa…   Uteliaana sitä, mitä syntyy <3
 
Minulle on annettu syksyn aikana lähes kaikki pelkoni peilattavaksi uudestaan. Nekin, joiden olen viime vuosina luullut käyneeni jo läpi ja unohtanut ne. Joka tapauksessa ne olivat edelleen minussa, egossa, kuiskuttamassa omalle voimalleni jälleen kerran kaikkea kamalaa. Nyt olen uskaltanut kohdata ne eri näkökulmista ja saanut palata syvään luottamukseen itsessäni. Kaikki on hyvin, Aina 💖💖💖
 

Löysin miehen, jonka kanssa en ikimaailmassa ennen olisi aloittanut edes keskustelua, saati etäsuhdetta…

Kaikki vanha mallinnus mielessäni väistyi sen energian edessä, joka välillämme vallitsee etäisyydestä, kielestä, kulttuurista huolimatta tai sen takia. Olen uskaltautunut avaamaan sydämeni, vaikka ego huutaa joka välissä, että tulen pettymään, minua loukataan, minut hylätään taas… Se sanoo myös, etten ole kenenkään Rakkauden arvoinen, sillä olen köyhä, saamaton, työtön, vanha, epäonnistunut avioliitoissani ja suhteissani…             
Päätin, että siinäpähän huutaa, antaa vaan yrittää piirtää vanhaa kuvaa minusta… Sitä minua ei enää ole, Rakastan itseäni ja luotan, että kaikella tapahtuneella on ollut tärkeä osuus oman  sisäisen voiman kasvamiseksi.
Hurraa! Olen selvinnyt vaikka ja mistä tähän mennessä - Nyt nautin täysin näistä tarjotuista näkymistä, ihmisistä, tunteistani ja siitä valtavasta erosta aikaisempaan elämääni.

 

Kipeää käy, sen myönnän, mutta synnytykseen kuuluu ajoittainen kipu. 

Kun uskallan kohdata kivun - pelon, häpeän, syyllisyyden, voimattomuuden hetket - nousen kevyesti korkeammalle Rakkaudessa itseeni. Kun rakastan itseäni juuri nyt ja tällaisena, minulla on mistä jakaa sitä muillekin, osaan olla täynnä myötätunto ja välittämistä toisia kohtaan, en halua jakaa enää muillekaan samaa soimaamista kuin olen itselleni kaatanut joka mutkassa elämääni aikaisemmin. Itsearvostus ja itsemyötätunto ovat antaneet pohjan tälle lempeälle synnytykselle: ottaa kipu vastaan kuin kauan kadoksissa ollut ystävä, joka muistuttaa minun olevan juuri niin arvokas kuin itse koen olevani. Ja sen avulla pysyn sisäisessä voimassa, joka kantaa minut ylitse syvien kuilujen ja vie polkuni ylitse pelkojeni, jotka ovat myös merkkejä siitä, missä rajani kulkevat. Ne auttavat tunnistamaan myös ne kipeät kohdat, joissa on sanottava joskus näkemiin, sillä minun ylitse ei enää kuljeta. 

Pelko yksinolosta on näin läpikäyty ja oloni helpottuu, sillä sydän luottaa siihen, että parempaakin löytyy, jos tämän ei kuulu enää jatkua ...