Muutos… uhka vai mahdollisuus?

 

Kesä vaihtuu syksyyn, työ uuteen, äitisuhde potkii päähän teinpä miten päin vaan..

Itsestäni huolen pitäminen kyselee koko ajan rajojaan

miten teen, mitä jätän tekemättä, ketä alan, kenet laitan kieltoon… Kuinka yksin olen silloin, kun elämän polulla kompuroin ja voisiko kukaan edes auttaa, vaikka tietäisi, haluaisi?

Sukellan syvään yhden asian kohdalla, toisella nousen kuin korkki pintaan, sillä se ilon, tuen ja rakkauden kokemus kanssakulkijoilta auttaa, vaikka sisälläni kaiken käsittely onkin kesken. Tunneryöpyt vievät voimia ja niiden löytymiseen haluaisin löytää taikasauvan, jotta tasapainon hallinta onnistuisi. Sisäisestä rauhasta kun ei ole välillä tietoakaan ja silloin edes peiton alle piiloon meneminen ei auta. Rintaa ja mieltä raastaa, suru, häpeä, syyllisyys hyökyy päälle… En saa itkettyä, vaikka uskon että se voisi helpottaa ja puhdistaisi mielen kaaosta.

Kuinka saada elämä ”järjestykseen” ja mitä se tarkoittaa. 

Kamalan pitkän ajan olen ollut stressin alla, elänyt osa sydämestä ja mielestä lähtövalmiina milloin mistäkin syystä, tietämättä minne ja miksi, lähtövalmiina uhan alla. Nuo uhka-asetukset ovat polttomerkitty minuun viime vuosien aikana, ehkäpä jopa pienestä tytöstä saakka, ja niiden hoitaminen vaatii valtavasti aikaa, kärsivällisyyttä. Missä niitä annetaan? Mistä löydän sen tarvittavan ajan, luottamuksen ja rauhallisuuden, jonka avulla hyökyaallosta selviän? Tiedän juu, että minulla on itselläni avaimet jossain, mutta kun ne ovat hukassa.. Silloin romahdus on tulossa eikä sillä hetkellä ole jäljellä enää uskoa itseen… ei selviytymiseen… Melkein romahdan syvään kivikkoon, jään jumiin enkä saa itseäni ylös…

Lopulta jotain AINA tapahtuu...

jokin tökkää minua ja havahdun .. ihminen, joka uskoo minun selviytyvän, ottaa yhteyttä, sivusto netissä ja oikea artikkeli tai kuva oikeaan aikaan ja niin olen yhtäkkiä nousemassa hitaasti pintaan, valoon ja tiedän, että tämä piti käydä (taas) läpi, jotta uudelle tilaisuudelle/asialle/ihmiselle tms.  löytyy tilaa!

Kuinka haastavan vaikeaa on löytää sisältää nuo asiat ja niiden tarkoitus? Kuinka niistä luopuminen, irtipäästäminen helpottuisi, jotta syvyys ei olisi niin pimeä ja tukahduttava? 

Minä kuitenkin tiedän, 

että pääsen yli tästäkin, siitä on jo aavistus ja entinen kokemus auttaa muistamaan, että olen tehnyt tämän ennenkin, vaikka syyt olivatkin erit. Kaikella on paikkansa, aikansa ja oppinsa minulle.. meille jokaiselle, vaikkei sitä millään ajattelemalla voikaan tietää ja nähdä. Siihen tarvitaan luottamus, luottamusta siihen, että selviän sydämeni tietä eteenpäin ja matkalla autan muita heidän omilla poluillaan, vaikka se saattaa näyttää, että hylkään, kiellän tai jätän elämästäni pois. Tapahtuneella ja seurauksilla on syynsä, jota minun ihmismieli ei osaa selittää, silti sydän kertoo, että teen päätökset parhaani mukaan, sydäntäni kuunnellen ja vain siellä rakkaus, elämänvoima,  kertoo että kaikki menee parhain päin, vaikkei joka kerta edes siltä tunnu