Ihmeellisiä kohtaamisia 

Tapahtui kesällä kerran ...

Lähdin ensimmäistä kertaa festareille, joista olin kyllä tiennyt jo monet vuodet, mutta aina oli jokin tullut ”esteeksi” osallistumiselle. 
Nyt oli oikea Aika! Ventovieraita naisia ja miehiä, paljon iloisia perheitä ja tanssivaa kansaa, hyvää paikallislähtöistä musiikkia jne.

Vessajonossa minut oli laittanut merkille nainen… Hän tuli perässä piknik-viltin reunalle ja aloitti jutun.. "Minun oli pakko tulla sinulle sanomaan" … Musiikin soidessa ei paljon pystytty keskustelemaan, mutta jostain syystä päädyimme puhumaan menetyksistä, aviomiehien kuolemasta ja yksinjäämistä sekä siitä selviämistä ja uuden, ihana miehen löytymisestä…. juu .. Hän oli löytänyt, minä sain siis vahvistuksen, että minullakin on vielä se ilo edessä ;)

Ei se yksi pikainen tapaaminen riittänyt, me törmäsimme uudestaan samoissa bileissä, jälleen bajamajajonossa. Nyt halasimme ja sovimme tapaamisesta myöhemmin, parin viikon päähän… Nähtäväksi  jää… nähdäänkö?

Tapaamiset jatkuivat torilla...

Olin tullut yksin katsomaan kesäiltaa..yötä ja ihmisiä <3 Terassin pöydässä istui kaksi eri-ikäistä miestä, juttua asiasta toiseen. Hekään eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, joten juttu poukkoilee…  

Toinen miehistä ihmettelee yhtäkkiä: ”Miten sinä olet niin valtavan rauhallinen?”  Olet siinä ja tuot tasapainoista oloa vain istumalla tässä, olemalla läsnä… Sitten hän alkaa itkemään, odotan ja kerron, että vuosi sitten minä olin ihan rikki, hajalla… kipeä kaikesta menetyksistä, peloista, isän kuolemasta, avioerosta, kodin menetyksestä, yksinjäämisestä, sairastumisesta jne..

Hän kyselee ja minä vastailen… miten ja millä keinoilla olen tähän tasapainoiseen (rauhallisuuden, tyyneyden) tilaan päässyt…  Hänelle on ero kesken ja kaikki pelot päällä…
Neuvon sen, minkä osaan, ohjaan hakemaan ammattiapua tarvittaessa (yksin ei saa jäädä) ja hän kiittää kädestä pitäen lähtiessään… 

Sanoo vielä: ”Sinä olet aarre, älä tuhlaa itseäsi rihkamakauppiaille… ”

Olen jo miettimässä kotiinlähtöä ja kävelen torin ympäristössä katsellen juhlijoita, joita on tori ja baarit täynnä. Yksinäinen mies seisoo risteyksessä, juo vesipullosta, siis vesipullosta ja katselee ympärilleen …  ja alkaa puhumaan niitä näitä minulle. Vastailen ja päätämme yhdessä kävellä Rotuaarin terassille juomaan yhdet, minä otan oluen, hän karpalomehua ison tuopin…

Jutellessamme käymme läpi elämäntilannettamme, etsintäämme ja niihin vaikuttavia seikkoja… Löydämme yhteisen kielen ja juttu luistaa hyvin…  Hymyilyttää ja naurattaa… miten ihania tapahtumia pitkin iltaa <3   Kumpikin olemme aikuisia, vapaita, uskomme elämän ihmeisiin… 

On ihanaa jakaa noita asioita toisen, vaikkakin tuntemattoman kanssa, kuulla miten toinenkin uskoo ja luottaa elämän kantavan, tuovan oikeat ihmiset ja asiat oikeaan aikaan oikeaan paikkaan… Me saimme molemmat todistaa, että näin on…

Valoa tulvahti lisää elämääni, sain vahvistusta siihen, että olen oikealla tiellä ja oikeassa suunnassa… Matka jatkuu, odotan rauhallisena ja uteliaana seuraavia kohtaamisia ja tapahtumia. 

Kiitos, kiitos, kiitos