Pyydän luottamusta ja armoa itseltäni itselleni - olen taas ollut monta päivää vaativa 

 

Välillä menee pitkiä aikoja, etten ole sitä, mutta kun ne ”huonot” päivät koittavat – voi sitä armotonta paheksuntaa, halveksuntaa kaikkeen mitä olen tehnyt tai ajatellut tehdä… myös siihen, etten ole jotain tehnyt niin kuin olisi odotettu… 

Kuka odottaa minulta ja mitä?

Minä itse olen se kovin tuomitsija, jolla on voimaa haavoittaa se pikkutyttö sisälläni takaisin sinne, mistä olen sen jo syliini löytänyt. Miksi en pysty pitämään sitä lasta hyvänä ja arvokkaana, rakastettuna sylissäni joka hetkessä? Miksi annan periksi syyllisyydelle, häpeälle, pelolle ja samalla hylkään sen tytön, jota olen luvannut suojella AINA.

En ole erehtymätön tai täydellinen, en missään nimessä. Enkä sitä itseltäni edes vaadi, mutta pienetkin mokat tuntuvat saavan minut mustaan maailmaan sitä helpommin mitä enemmän yritän tehdä yli omien voimavarojeni. En siis tunne rajojani vieläkään ja siksi ne ylitykset tuntuvat raastavilta. Miksi kuitenkin teen näin?

Olen oppinut jo monta hyvää keinoa, joilla osaan säilyttää mielenrauhani, vaikka mokaisin tai epäonnistuisin. On kummallista, että vaikka juuri nyt useampi asia on viireillä, kaikki hyviä ja uuteen elämänvaiheeseen valmistavia, niin jaksamisen kanssa en ole edelleenkään, ollenkaan sinut.

Nytkin paineet pään sisällä ovat kasvaneet useamman päivän niin, että kehokin jo reagoi paniikkioireilla. Kaikki täytyy pysäyttää ”kuullakseen” mitä jaksan ja haluan, mihin tartun juuri nyt ja mitkä jätän myöhempään ajankohtaan, mietittäväksi sitten uudelleen, onko se sittenkään minun juttu? Oireilu on haastavaa, kotoa en pääse minnekään, enkä millään haluaisi nähdä ketään tai edes jutella…. 

Syvälle sisälle sattuu ja minun täytyy nyt etsiä kivun aiheuttaja ennen kuin voin jatkaa matkaa. Harmittaa kyllä, koska monta ihanaa asiaa on vireillä, muttei minusta tässä kunnossa ole niitä tekemään. Minun on pakko ottaa asia kerrallaan, jotten kadota yhteyttä itseeni ja häviä uupumuksen alle.

Kuinka sitten valita noista asioista ne oikeat ja ajankohtaiset? Mistä tiedän, että juuri ne kannattaa valita ja muut siirtää sivuun? Kuuntelenko järkeä? En, sillä se on huijannut minua ennenkin ja sen tarun lopun tiedän, kuinka siinä käy. 

Kuuntelen sydäntä ja intuitiota, niitä jotka minut ovat tähän hetkeen ja näiden asioiden äärelle tuoneet. Ne ovat voimaannuttaneet minut elämään syvästä ahdingosta ja siksi luotan niihin.

Joudun kuitenkin kestämään sen, etten ole sanani mittainen, vaikka kuinka haluaisin. Minun on kuitenkin pakko kuunnella sitä, mihin voimavarani nyt riittävät ja suostuttava vain siihen eikä yhtään enempään.

Aika näyttää, mihin kaikkeen vielä kykenen, vaikken nyt jaksakaan. Luotan siihen, että voimaantuminen tuo energiaa lisää, kun uskallan tehdä asiat, rajoituksieni kanssa, maltillisesti enkä lähde maalailemaan lisää ja innostuneena aja itseäni uuvuksiin liian monen asian kanssa, vaikka kuinka mieli tekisi ja järki käskisi.

Onneksi minulla on ystäviä ja perhe, jotka tietävät nämä kompastuskiveni ja hyväksyvät minut silti tällaisena, rajoitteideni kanssa. Oma mieleni tai egoni sen sijaan huutaa ja haukkuu, soimaa ja paheksuu ja sen kestäminen on ajoittain todella väsyttävää.

Kyllä, minä tiedän että, sen voi hiljentää. Sitä teenkin pitkät päivät yksikseni, siihen tarvitsen hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Silloin voin toistaa mielessäni, kuinka hyvin kaikki elämässäni menee ja tulee vielä menemään. Kuinka rakas olen ja kuinka annan mokani anteeksi itselleni. Sitä kautta pääsen taas ylös ja uloskin kotona, tekemään juuri sitä, mitä haluan koko sydämestäni tehdä… 

Auttaa muita <3

Vain ihminen

Pitkän tummanharmaan jakson jälkeen näen, koen ja tunnen vihdoinkin Valon.

Ei se kadonnut minnekään missään välissä, mutta minun täytyi välillä nähdä ja kokea sielun pimeä puoli, jotta voisin taas palata takaisin Valoon ja päästää menneestä helpommin irti.

Energiani ovat olleet kadoksissa, tuntuu kuin en olisi saanut pitkään aikaan mitään aikaiseksi. Kuitenkin tämä jakson olen opiskellut itseäni, katsonut syvälle sisimpääni omassa yksinäisyydessäni, hiljaisuudessa, rauhassa kaikelta ja kaikesta.

Ja mitä löysin, kun katsoin jälleen kerran itseäni peilistä kysyen rakastanko sitä, mitä sieltä näkyy? Teenkö parhaani, jotta minun on hyvä olla? Kuuntelenko sydämeni ääntä ja sitä, mitä se tahtoo?

Tässä elämässä ei jaksa elää, jos ei ole ns. sinut itsensä kanssa. Jos antaa muiden mielipiteiden, ohjeiden tai tunteiden heitellä milloin minnekin ja johtaa itsensä harhaan. Jokainen meistä tekee omat virheensä ja vastaa niistä myös.

Sen olen (jälleen kerran) oppinut, että niilläkin on tarkoituksensa -- Olenhan vain ihminen -- koska juuri virheeni ja niiden hyväksyminen ovat opettaneet minulle Armollisuutta ja Itsemyötätuntoa. Nuo molemmat sisältyvät rakkauteen ja jos en opi rakastamaan itseäni kaikin mahdollisin tavoin, en voi sitä muillekaan sitä jakaa tai ottaa muilta vastaan.

Kaikki me olemme loppujen lopuksi yhtä -- Rakkaus on yhtä -- Valoa

Niinpä pyydän apuja kaikesta yhteisestä Valosta eli universaalista Rakkaudesta:

Anna minulle kaikki se yltäkylläisyys, jonka olen ansainnut.

Näytä minulle merkit, joiden avulla voi löytää elämääni kaiken sen jatkuvuuden, jonka eteen olen elämän oppeja saanut.

Auta minua eteenpäin, jakamaan sitä, mitä saanut nähdä, kuulla ja kokea.

Anna minun keventää muiden samanlaisia polkuja kulkevien taakka, silloin kun se käy yksinäisille raskaaksi. Anna polulla olevien löytää oikeat kanavat, jotta he huomaavat, että yksinjääminen ei ole tarpeen.

Anna minun löytää uudet, hyvät toimintatavat, joilla voin jakaa Valoa runsain mitoin muille.

Anna kaikille Valontuojille näkyvyyttä ja yhteistä voimaa löytää toisemme ja näin voimme

vahvistaa iloa, keveyttä ja kirkkautta -- Elämää Valossa  💗