Päästän irti kaikesta menneestä ja olen kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut kokea, nähdä ja tuntea
Sillä juuri nyt käyn kohti uusia haasteitani: uusi työ, jonka aloitan, tuo tullessaan ..
Ihmisiä, tehtäviä, vastuita. Kaiken sen (sosiaalisuudenkin) vaatimuksen edessä
olen sekä peloissani, ihastuksissani, mutta myös valtavan uteliaana.
Olen
jättämässä taakseni pitkän ajan jakson, joka on muuttanut minut eri ihmiseksi
kuin mitä olin ennen. Haluan kuitenkin ehdottomasti olla juuri se "uusi" rakkaudessa,
luottamuksessa ja sisäisessä rauhassa elävä ihminen, mikä minusta on tullut.
Jätän
taakseni ja päästän irti kaikesta menneestä ja olen kiitollinen kaikesta, mitä
olen saanut kokea, nähdä ja tuntea. En ole helpolla päässyt (vaikken sitä enää
muistelekaan) - tunnen oloni paljon kevyemmäksi, kun voin päästää irti ja antaa
itselleni anteeksi, olla Vapaa 💓
Olen
saanut oppia omista rajoista, rajallisuudestani sekä peloistani, siitä
suurimmastakin valtavasti. Kun uskalsin kohdata kaikki ne pimeät tunteet,
raskaat olotilat, sain valon ja rakkauden elämääni, syvän rauhantunteen, jonka
avulla rohkeasti astelen kohti uusia haasteita.
Haasteet
tulevat testaamaan ja peilaamaan, pystynkö pitämään rauhan sisälläni arkeen
sukeltaessani. Tiedän varsin hyvin, että yksinollessa ei ulkopuoliset
ihmiset, olosuhteet, triggerit tms. ole olleet näyttämässä minulle kaikkia
kipeitä kohtiani, vaan olen saanut tehdä syvyyssukellusta ihan omin ehdoin ja
rajoin, jotka olen itse valinnut.
Uudestisyntyneenä,
nahkani luoneena otan nöyrästi vastaan uudet haasteet
ja toivon, että löytämäni
rakkauden ja rauhan turvin saan kohdata juuri minulle räätälöidyt haasteet ja
kasvunpaikat. Uskon, että saan vielä myös rakkautta, onnellisuutta ja
kiitollisena otan vastaan kaiken.
Olen
saanut työkaluja, joiden turvin uskon selviytyväni ja nousevani uusiin
ulottuvuuksiin tällä tielläni elämäntehtävääni etsiessäni ja selviäväni
haasteista, joita minulle tullaan vielä tarjoamaan. En takerru (enää)
pelkoihin, vaan peilaan uteliaana (silti vain ihmisenä) vastaani tulevien
peilien kautta omaa sisintäni ja toivon, että löydän lisää luottamusta ja voimaa, jotta voin päästää
irti pelosta, jonka uskon tukahduttavan rakkauden.
Olen
kvanttienergiahoitoa (https://quantia.fi) opiskellessani oppinut, ettei ainoastaan
positiivinen elämänasenne auta minua.
Minun täytyy nousta senkin yläpuolelle, sillä tunne, joka sisältää joko
positiivista tai negatiivista varausta jumittaa minut paikoilleen. Täytyy
päästä ns. nollatilaan, jonka avautuessa pääsen vapaaseen tilaan ja kaikki on
silloin hyvin, vaikka mitä olisi menossa elämänpolulla. Tästä pääsen sanontaan
Kaikella on tarkoituksensa - sanonta, jolla on huonona hetkenä/mustana
päivänä/kriisin keskellä ahdistusta ja vastustusta tuottava vaikutus. Yritän
silloin mahdollisimman pian saada itseni ajattelemaan isommin ja korkeammalle nousten…
Kaikelle tapahtuvalle löytyy joskus, jossain vaiheessa selitys
- oli se sitten
tässä hetkessä kuinka syviin vesiin vievä ja suuria pelkoja nostattava. Olen
kokenut kuolemanpelon ja käynyt katsomassa sitä silmiin useammankin kerran.
Olen myös jäänyt täysin yksin ja tullut hylätyksi myös useamman kerran, mutta
kokenut että suurin pelko sisälläni on koko ajan ollut, että hylkään itseni, en
rakasta itseäni ja jos sen tekee, muutkin voi tehdä sen.
Olen
viime talven aikana tavannut sielunkumppanini. Hän kävi elämässäni ja näytti,
mitkä pelot vielä on nähtävä, tunnistettava ja päästettävä irti. Nyt minua ei
kukaan (muu) voi hylätä, sillä olen löytänyt itseni - nähnyt, kuullut,
rakastanut - tullut minuksi, arvokkaaksi ja rakkaaksi 💓
Annoin
itselleni lahjaksi kesällä voimaannuttavan valokuvaus -prosessin, jonka aikana tuiskuphotography vei
minut lempeästi sen pienen, surullisen, yksinäisen tytön luokse ja yhdessä
avasimme hänet näkyviin, Rakkauteen.
Olen kiitollinen hyväksyvästä katseesta ja
valokuvista, joita katsoessa löydän aina jotain lisää itsestäni, sisältäni ja
voin antaa itselleni sen, mitä vailla olen ollut.
Valokuvat ovat osa prosessiani ja Tuiskun kuvaamia.